Tiedätkö sen tunteen kun mikään ei ole kesken?

Sain mieheni villapaidan valmiiksi!
Tätä on odotettu! Melkein jo en uskonut näkeväni sitä päivää ollenkaan.
Mutta näin kävi. Paita valmistui ja samaan syssyyn sain välityönä edenneen virkatun liivinkin pääteltyä.

Näiden isojen töiden valmistuttua tunteet olivat vähän ristiriitaiset. Toisaalta olin ylpeä valmistuneesta urakasta, toisaalta helpottunut. Ehkä päällimmäisenä ja ainakin yllättävimpänä tunteena oli ihmetys ja tyhjyys. Mitäs nyt? Mihin nyt tartun? Olin pitkään kieltänyt itseltäni muista töistä innostumisen ja keskittynyt vain paitaan (ehkä ihan vähän vaan jotain pientä välillä...) . Joten nyt ei ollut mitään kesken. Ihmeellinen olo.

En kyllä pitkän malttanut olla tyhjin käsin , vaan hyvin pian kaivoin jämälankoja kaapista ja aloin neuloa tytölle sukkia (niistä tuli 3 vuotta liian isot). Lisäksi ostin lankaa omiin pitkiin sukkiin ja tikuttelen niitä. Pakkohan käsillä on olla töitä luennoilla tai kotisohvalla.

Tosin paidan valmistumisesta on nyt jo pari viikkoa, enkä vieläkään ole oikein osannut tarttua mihinkään järkevään. Olen istunutnut teoriatunneilla ja valmistellut ohjausharjoitukseen ja ohjausnäyttöön ja opetellut nypläystä. Tuntuu kuitenkin, että jotain järkevämpää kuin voisi tehdä. Joku projekti olisi aloitettava. Ensi viikolla, lupaan. 

No, takaisin villapaitaan. Tadaa!

Enää ei metsämiestä palele!   

Ohje Novitan,  alunperin Joki-langalle suunniteltu nalli,  nyt 7 veljeksellä toteutettu. Lankaa meni vajaa 4 kerää molempia värejä. 

Ikuisuusprojektiin meni aikaa vajaa vuosi. Tunteja en laskenut.  

Ja sitten virkattu hippuliivini.